*

jasperpaakkonen

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 54 min 33 s sitten

Poliisi jahtaa tätä miestä: Moussa Oukabir kuului 12 hengen terroristisoluun

1 tunti 3 min ago

Barcelonan terrori-iskun johdosta etsitään nuortamiestä nimeltä Moussa Oukabir, kertoo maailman media. Poliisi on vahvistanut etsivänsä nuorukaista, jonka veli pidätettiin jo eilen.

Oukabiria pidetään poliisin pääepäiltynä. Poliisi ei kuitenkaan ole vahvistanut, että Oukabir olisi ajanut autoa, jolla isku tehtiin. Poliisi tutkii myös mahdollisuutta, että Oukabir oli viiden viime yönä tapetun terroristin joukossa.

Poliisi tappoi yöllä toisen terrori-iskun tekijät Cambrilsissa.

Poliisi julkaisi kuvan Hausjärveltä: ”Tässä syy miksi varauduimme vaarallisiin henkilöihin”

1 tunti 28 min ago

Hämeen poliisilaitos on selventänyt, miksi se varoitti torstaina yleisöä mahdollisesti vaarallisista asuntomurtautujista.

– Tässä syy, miksi poliisi varautui eilen vaarallisten henkilöiden kiinniottoon Hausjärvellä, poliisi toteaa Twitterissä julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Kuvassa näkyy kasa ampuma-aseita, kiväärejä, jotka löytyivät poliisin takaa-ajamien epäiltyjen rikollisten autosta. Juttu jatkuu Twitter-upotuksen jälkeen.

Antti Rinteelle kovaa julkista ryöpytystä

1 tunti 29 min ago
Kritiikki SDP:n puheenjohtajaa Antti Rinnettä kohtaan voimistuu, kun puolue menetti Ylen puoluekannatusmittauksessa suurimman oppositiopuolueen aseman vihreille.   SDP:n lahtelaiskansanedustaja Mika Kari vaatii puoluejohdolta selvitystä tilanteesta alueensa päälehdessä, Etelä-Suomen Sanomissa.   – Tällaisena aikana olisi politiikan taivaalle pitänyt nousta vaikka puutarhatuoli, mutta SDP:n kannatus ei vaan nouse. Selityksen saa antaa puoluejohto.  

Nyt se on tutkittu: Lisäraha pitää maahanmuuttajaoppilaat kouluissa

1 tunti 44 min ago

Helsingin kaupungin kohdennettu tukirahoitus lisää selvästi oppilaiden hakeutumista toisen asteen koulutukseen, selviää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimuksesta.

Amerikkalaiskanava julkaisi ”ultimaattisen listan” luonnonihmeistä: Suomen kansallismaisema mukana!

1 tunti 52 min ago

Suomen kansallismaisemiin kuuluva Punkaharju on luonnonihme. Näin julistaa ainakin amerikkalainen uutiskanava CNN, joka on julkaissut ”ultimaattisen listan” luonnon kauneuksista.

Jääkaudella muodostunut 7-kilometrinen Punkaharju on yksi listalle päässeistä 50 kohteesta, jotka on koottu eri puolilta maailmaa.

”Putinin märkä uni” suututti Laura Huhtasaaren: ”EU:n arvostelijat leimataan”

2 tuntia 19 min ago

Perussuomalaisten todennäköinen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari katsoo, että Euroopan unioni on Suomessa perinyt Neuvostoliiton aseman ”olla arvostelun yläpuolella”.

Järjestöiltä vaatimus Juha Sipilälle: Perhevapaaremontti käyntiin – valmiiksi jo 2018

4 tuntia 25 min ago
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt (EK, SAK, Akava ja STTK) vaativat yhdessä, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus aloittaa perhevapaajärjestelmän uudistamisen elokuun lopun budjettiriihessä.    Järjestöjen mukaan uudistuksen tavoitteena tulee olla naisten työmarkkina-aseman parantaminen, työllisyyden parantaminen sekä perhevapaiden käytön ja perhevastuun tasaisempi jakautuminen.  

Eteneekö kesälomien siirto sittenkin? Ministeri: ”Katkaisee nyt parhaan lomasesongin keskeltä”

4 tuntia 54 min ago
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pitää pohtimisen arvoisena koulujen loma-aikojen muuttamista viikolla tai kahdella nyky-yhteiskunnan ja perheiden tarpeita paremmin palveleviksi. Samalla ne istuisivat paremmin Keski-Euroopan lomarytmiin.   Lintilä kertoo Porissa, että hän on valmis käynnistämään selvityksen työ- ja elinkeinoministeriössä selvityksen kesälomien siirron taloudellisista vaikutuksista matkailuelinkeinolle. Opetusministeriöstä on aiemmin kerrottu Uudelle Suomelle, ettei hankkeelle nähdä tarvetta.  

SvD: Ericsson irtisanomassa jopa 25 000 – Edelliset yt:t Suomessa päättyivät joulukuussa

5 tuntia 11 min ago
Nokian ruotsalaiskilpailija Ericsson yrittää parhaansa mukaan nostaa kannattavuuttaan, minkä vuoksi yhtiö käy läpi rajua tehostusohjelmaa. Se puolestaan tarkoittaa väistämättä irtisanomisia.   Svenska Dagbladetin tietojen mukaan irtisanomiset saattavat nousta jopa 25 000 työntekijään. Irtisanomiset kohdistuisivat vain Ruotsin ulkopuolella työskenteleviin.  

SAK laski: Yrittäjä ja palkansaaja myyvät 37 200€:lla – duunarille jää käteen 1 308€ vähemmän

5 tuntia 21 min ago
Palkansaajaa verotetaan tiukemmin kuin yrittäjää, esittää SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta blogissaan.   Kaukorannan laskelmien mukaan palkansaajan verokiila – eli verojen ja veroluontoisten maksujen osuus työvoimakustannuksista – on 47 prosenttia, kun yrittäjätyössä verokiila on 43 prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että 37 200 euron myynnistä jää yrittäjälle nettotuloa 21 038 euroa, kun palkansaajalle jää 1 308 euroa vähemmän, 19 730 euroa.

10€:n setelit tulevat pankkiautomaatteihin S-kaupoissa – Ottojen vaihtorumba alkaa

6 tuntia 8 min ago
S-ryhmän liikkeissä olevia käteisautomaatteja vaihdetaan. Otto-automaatteja toimittava Automatia Pankkiautomaatit ilmoitti aamulla S-ryhmän irtisanoneen sopimukset kahdesta kolmasosasta ketjun tiloissa olevista käteisautomaateista.   Pian sen jälkeen S-ryhmä ilmoitti tehneensä sopimuksen Nosto-automaatteja toimittavan Nokas CMS:n kanssa. Nosto-automaateista saa nostettua 20 ja 50 euron lisäksi 10 euron seteleitä.  

100 loukkaantui Barcelonassa – Silminnäkijät El Paísille: ”Elvytys oli mahdotonta”, ”törmäys lennätti ihmisiä”

6 tuntia 48 min ago
Barcelonassa torstaina tehdyssä on loukkaantunut 100 ihmistä, kertoo sanomalehti El País ja Katalonian itsehallintoalueen puheenjohtaja Carles Puigdemont kertoo lehdelle, että 15 olisi loukkaantunut vakavasti.   Sisäministeri Joaquim Forn vahvisti Twitterissä, että 13 ihmistä menehtyi, kun pakettiauto ajoi ihmisten yli La Ramblan suositulla puistokadulla. Terroristijärjestö Isis on ottanut vastuun iskusta.  

CIA varoitti jo 2 kk sitten Barcelonan iskusta

7 tuntia 14 min ago

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA varoitti Katalonian viranomaisia terrori-iskusta Barcelonaan jo kaksi kuukautta sitten, kertoo BBC El Periodicon artikkelin pohjalta. CIA varoitti, että Barcelona ja erityisesti La Rambla ovat terroristien kohteena. Isku tapahtui juuri Ramblalla.

Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja on kuollut

7 tuntia 25 min ago

Suomen Palloliitto tiedotti perjantaiaamuna puheenjohtajansa Pertti Alajan kuolemasta. Alajalla oli todettu syöpä viime talvena. Hän nukkui pois torstain ja perjantain välisenä yönä.

Alaja oli 65-vuotias. Jalkapallon parissa hän teki pitkän uran niin pelaajana kuin taustavaikuttajanakin.

Alaja pelasi maalivahtina. Suomen A-maajoukkueessa hän pelasi 29 ottelua vuosina 1973-83.

Ulkomailla Alaja pelasi Tanskassa Ikastissa ja Kanadassa Edmonton Drillersin joukkueessa, joka oli mukana Pohjois-Amerikan ensimmäisessä ammattilaisliigassa NASL:ssä.

Toinen isku Barcelonasta länteen – 5 terroristia räjähdeliiveineen tapettu

7 tuntia 54 min ago

Espanjassa on tehty toinen terrori-isku yöllä vain tunteja Barcelonan iskun jälkeen. Poliisi on kertonut tappaneensa viisi ihmistä Barcelonasta länteen sijaitsevassa Cambrilsissa, kertoo muun muassa BBC. 

Cambrilsissa ajettiin niin ikään autolla väkijoukkoon. Kaupunki sijaitsee noin 120 kilometrin päässä Barcelonasta.

Jokereiden harjoitusottelukaudesta jäi epävarma kuva

17.8.2017 22:58

Jokerit pelasi torstaina viimeisen harjoitusottelunsa ennen ensi viikolla alkavaa jääkiekon KHL-kautta. SKA Pietari tyrmäsi Jokerit Nikolai Putshkov-turnauksen ottelussa 5-1.

SKA pelasi ilman Ilja Kovaltshukia ja Pavel Datsjukia. Silti SKA takoi taululle tylyt lukemat johdettuaan kahden erän jälkeen jo 4-0. Jokereiden ainoan maalin teki Pekka Jormakka.

Viranomaiset: Ainakin 13 kuollut Barcelonan iskussa

17.8.2017 21:38

Espanjan Kataloniassa viranomaiset ovat vahvistaneet, että ainakin 13 ihmistä on kuollut Barcelonan autoiskussa.

Vahvistuksen antoi Katalonian sisäministeri Joaquim Forn Twitterissä. Asiasta kertovat muun muassa La Vanguardia -lehti sekä Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Lisäksi yli 50 ihmistä on loukkaantunut. Yksi henkilö on pidätetty iskusta epäiltynä.

Näkökulma: Niinistö Trumpin vieraaksi tänä erikoisena aikana

17.8.2017 21:00

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa tämän kuun lopussa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin. Näin tapahtuu, koska Trump on kutsunut presidenttimme kylään.

Sauli Niinistö: Terroristit iskivät jälleen Eurooppaan

17.8.2017 20:31

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut osaa espanjalaisten hätään Barcelonan tuhoisan autoiskun johdosta. Presidentti kuvaa iskua terrorismiksi.

– Terroristit iskivät jälleen Eurooppaan. Seuraan Barcelonan tilannetta äärimmäisellä vakavuudella. Voimia uhreille, omaisille, pelastajille, Niinistö kirjoittaa Twitterissä.

Terroristit iskivät jälleen Eurooppaan. Seuraan Barcelonan tilannetta äärimmäisellä vakavuudella. Voimia uhreille, omaisille, pelastajille.

Poliisi: Useita kuollut Barcelonan autoiskussa – yksi pidätetty

17.8.2017 19:52

Katalonian poliisi on vahvistanut Twitterissä, että Barcelonan autoiskussa on kuollut ihmisiä. Myöhemmin tiedotustilaisuudessaan poliisi on kuitenkin ristiriitaisesti puhunut vain yhdestä varmistuneesta kuolonuhrista. Loukkaantuneita on kymmeniä.

Uutistoimistojen ja lehtien arviot vaihtelivat torstai-iltana kolmesta uhrista väitettyyn jopa yli kymmeneen kuolonuhriin.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat