Keskustan Kepulikonstit Kalastuspolitiikassa – eli kalojen KKK

 

Lyhyesti niille, jotka eivät pidempää selvitystä jaksa lukea: keskusta on viemässä Suomen (muutamia vuosia hyvässä kunnossa ollutta) kalastuspolitiikkaa perse edellä puuhun. Sekä Itämeren lohikiintiötä että Suomen kalastuslakia ollaan keskustan johdolla tuhoamassa.

 

Mistä siis on kyse?

 

Moni on viimeisen parin vuoden aikana kysynyt, miksi olen ollut kovin hiljaa kalastuspolitiikan saralla. Mihin loppui ministeri Koskisen ajoilta tuttu raivoisa kalojen puolustaminen? 

 

Syy on yksinkertainen: niin moni asia muuttui positiiviseen suuntaan, että kovin äänekästä keskustelua ei juuri ole tarvinnut käydä. Uhanalaiset kalat saivat tarvitsemaansa suojelua, Itämeren lohikiintiöt asettuivat kestävälle tasolle ja Suomen kalastuslaki sai vuosikymmeniä odotetun täysuudistuksen, jossa vihdoin määrättiin se kaikkein tärkein, eli verkkojen enimmäismäärä. Kalarintamalla siis kaikki hyvin. Vai onko?

 

Viime päivien aikana olen saanut lukuisia huolestuneita yhteydenottoja eduskunnan suunnalta. 

 

”Kepu painostaa kasvattamaan verkkokalastuksen määrää”. 

 

”Maa- ja metsätalousministeri (kepun Jari Leppä) tukee Itämeren lohen ylikalastuksen aloittamista uudelleen”. 

 

”Kepu käyttää kiristystaktiikkaa saadakseen kalastuslakiin muutoksia”.

 

”Ministeriön lohikiintiöitä koskevasta kannasta on vaadittu vaiteliaisuutta, jotta epämiellyttävää julkisuutta ei syntyisi, ja MMM pääsee viemään kestämättömän linjansa läpi täydessä hiljaisuudessa”.

 

”Ministeri Leppä on viemässä Itämeren lohen tilannetta takaisin vuosikymmenen takaiseen, ylisuurten lohikiintiöiden aikaan.”

 

”Ministeri Jari Leppä jätti kansainvälisesti äärimmäisen uhanalaisen ankeriaan ilman täysrauhoitusta eikä rajoittanut sen kestämättömiä siirtoistutuksia Suomeen”.

 

Tässä muutamia eduskunnasta kuulemiani varoituksia siitä, mitä kulisseissa on parhaillaan käynnissä. 

 

Käytännössä keskusta haluaa romuttaa kaksi suomalaisen kalapolitiikan saralla tapahtunutta suurinta muutosta huonompaan suuntaan. Kepun mielestä Itämeren lohikiintiön pitäisi olla merkittävästi suurempi, kuin tutkijat sen suosittavat olevan, ja verkkokalastuksen määrää tulisi lisätä.

 

Vanha ”kepu pettää aina” -sananlasku on väärä. Kepu ei koskaan petä. Ainakaan kala-asioissa. Niin kauan, kuin keskustapuolue voi asiaan vaikuttaa, Suomessa liika- tai ryöstökalastetaan vesistöjämme kilpaa tyhjäksi.

 

Keskusta on puolue, jonka tulisi olla eturintamassa vaatimassa kestävää kalastuspolitiikkaa jotta syrjäisten, muuttotappioisten kuntien ja seutujen kalakannat elivoimaistuisivat. Se loisi pohjan pitkäjänteisen kalastusmatkailun kehittämiselle, joka taas loisi työpaikkoja. Runsaista kalakannoista hyötyisivät kaikki ammattikalastajista mökkilaiturin mato-onkijaan. Se, jos joku olisi kauaskatseista ja kestävää politiikkaa. 

 

Ajatelkaapa vaikka Torniojokea: kun Suomen eduskunta vuonna 2012 jyräsi silloisen Maa- ja metsätalousministerin esittämän lohikiintiökannan, luotiin pohjaa Torniojoen kalastusmatkailun kehittämiselle. Vastuullisemman säätelyn myötä vuodet 2014, 2015 ja 2016 olivat paikallisille matkailuyrittäjille nannaa: Torniojokeen nousi ennätysmäärä lohia, ja paikallistalous sai todellisen piristysruiskeen. Vuosina 2014 ja 2016 media hehkutti yli sadan tuhannen lohen nousumääriä. Nämä olivat tähtitieteellisiä lukuja, joista viimeiset vuosikymmenet oltiin voitu vain haaveilla. Maailmasta ei löydy montaa – jos ainuttakaan – lohijokea jossa lohimäärät ovat samaa luokkaa. Jokivarressa näkyi yhä enemmän ulkomaisia turisteja, ja matkailualan tulevaisuus näytti valoisalta. 

 

Sitten ministeri vaihtui kepulaiseen. Liekö sattumaa (vastaan: ei), että ministeriö sai päähänsä muuttaa uskomattomia tuloksia tuonutta lohipolitiikkaa. Meripyyntiä aikaistettiin. Lohiaktiivit olivat huolissaan. Ja tuloksia saatiin: vuosina 2017 ja 2018 Torniojoen laskurin ohittaneiden nousijoiden määrä jäi alle 50,000 loheen. Mitä vähemmän lohta joessa, sen vähemmän matkailijoita jokivarressa.

 

Kun syrjäseutujen matkailu ja elinkeino on uhattuna, mitä tekee maaseutupuolueen ministeri vuonna 2018? Lisää pökköä pesään, ja esittää tutkijoiden suosittaman 63.300 lohen meripyynnin sijaan 91.135 lohen pyyntikiintiötä.

 

Väännän rautalangasta: kun alansa johtavat tutkijat ilmoittavat, että Itämeren lohi ei kestä suurempaa kuin 63 tuhannen lohen meripyyntiä säilyäkseen elinvoimaisena, Jari Leppä on sitä mieltä, että lohia on pyydettävä 91 tuhatta.

 

Miten me olemme taas tässä tilanteessa? 

 

Kuusi vuotta sitten Suomen eduskunta teki poikkeuksellisen päätöksen jyrätessään MMM:n ja hallituksen kannan ja linjasi, että Suomen lohipolitiikan on oltava yhteneväinen tutkijoiden suosituksen kanssa. Kepu näyttää nyt ajattelevan, että aikaa on kulunut riittävän kauan, jotta voidaan palata vanhaan hyvään ”tyhjennetään meri lohista” -politiikkaan.

 

Twiittasin aiheesta pari viikkoa sitten ministeri Jari Lepälle. Sain heti vastauksen keskustan Teppo Säkkiseltä: ”Jasper hyvä, Jari Lepän ja Suomen linja nojaa tieteelliseen neuvoon Itämeren kalastuskiintiön asettamisessa. Eli olemme samalla kannalla kuin (ympäristö)järjestöjen kannanotto. Vastuullinen kiintiö on merikalastuksenkin etu pitkällä välillä. Paukut myös salakalastuksen torjuntaan.”

 

Edellä esittämieni lukujen valossa Säkkisen lausunto näyttää vähintäänkin erikoiselta. Minulle on opetettu, että poliitikkoja ei koskaan saa syyttää valehtelusta, joten tyydyn arvelemaan, että Säkkiselle on kenties oman puolueen sisältä syötetty pajunköyttä, ja hän toimii epäonnisena tai -tietoisena sanansaattajana tietämättään, mitä linjaa oman puolueen ministeri lohiasiassa todellisuudessa vetääkään. Mutta kun Säkkinen nyt sattuu olemaan ministerin avustaja, niin teoriani ei taida olla täysin aukoton.

 

Kepu ei koskaan petä.

 

Entäs se verkkokalastus?

 

Lapin Kansan vuonna 2014 julkaisemalla Onko verkkopyynti Suomen kalavesien syöpä? -Youtube-videolla silloisen Rktl:n erikoistutkija Teuvo Niva toteaa: "Meidän uhanalaiset lajit, kuten järvitaimen, järvilohi, nieriä, ja jopa saimaannorppa; näiden kaikkien ongelmat kiertyy saman asian ympärille, jonka nimi on verkko. Ongelma on se, että verkkoilla pyydetään syönnöksellä olevat kalat keskenkasvuisena pois, jolloin kutukaloja ei jää ollenkaan." (https://)

 

Saman lehden kalastuslain kokonaisuudistusta käsittelevässä artikkelissa Niva jatkaa:

"Lääkkeet uhanalaisten kantojen kohentamiseksi ovat niin kovia, ettei päättäjillä ole kanttia ottaa niitä käyttöön.

Verkko on valikoiva ja tappava pyydys, se poimii arvokkaimman kalan ja jättää kaiken muun. Verkkopyynti on sama kuin metsästä hakattaisiin aina vain paras tukkipuu hoitamatta ikinä taimikoita tai vesakoita. Eikä tämä ole kielikuva, vaan tosiasia."

 

 

Suomen kalastuslaki uudistui vuonna 2015. Kun kalastuslakia muutettiin, verkkopyynnin rajoitus oli sen suurin yksittäinen uudistus – ja saavutus.

 

Verkkojen määrä oli alkuperäisessä lakiesityksessä rajattu neljään per pyyntikunta (käytännössä siis per vene), mutta keskustan raivokkaan painostuksen vuoksi sitä kasvatettiin viime hetkellä.

 

Turun Sanomat kirjoitti 14.2.2015: 

"Keskusta on uhannut jumittaa lain maa- ja metsätalousvaliokuntaan, ellei saa tahtoaan läpi. Orpo paheksuu sitä, että valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk) ryhtyi julkisesti jarruttamaan lakia jo ennen valiokunnan asiantuntijakuulemisvaihetta."

 

Lakiesityksestä löytynyt verkkojen maksimimäärä lopulta kasvoikin kuin varkain neljästä kahdeksaan verkkoon. Eli 240 metriin verkkoja venekuntaa kohden. Tämä siitäkin huolimatta, että vapaa-ajankalastajien oma keskusjärjestö vaati tuplasti tiukempaa verkkorajoitusta. 

 

Ihmettelin silloin, että jos vapaa-ajankalastajat itse vaativat itselleen tiukempia rajoituksia, niin miksi keskusta niin raivokkaasti halusi kasvattaa verkkomäärää. En ymmärrä sitä vieläkään, ja nyt olemme tilanteessa, jossa keskusta vaikuttaa tekevän kaikkensa, jotta verkkojen määrä tuplautuu taas kerran. 

 

Kalastuslain suurin edistysaskel halutaan vetää vessanpöntöstä alas.

 

Nykyinen kompromissi, 240 metriä verkkoja on niin valtava verkkojata, että jos sillä ei saa oman kodin tarpeisiin ruokakalaa, niin selitys on selvä: kyseisen vesistön kalakannat ovat surkeassa tilassa. Siihen ei toimi lääkkeeksi verkkojen määrän tuplaaminen 480 metriin per venekunta. 

 

Miettikää, kuinka valtavan pitkä pätkä verkkoja tuo 240 metriä on. Ja kuinka helvetillinen verkkojata on keskustan haaveilema 480 metriä, eli lähes puoli kilometriä. Vertauksen vuoksi: stadionin torni on 72 metriä korkea.

 

Kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen on kirjoittanut kalastuslain perusteista näin: ”Luonnonvarojen kestävän käytön periaate on kirjattu Suomen kalastuslakiin. Sen ensimmäisen pykälän mukaan kalastusta harjoitettaessa on pyrittävä vesialueiden mahdollisimman suureen pysyvään tuottavuuteen. Laissa mainitaan myös, että on vältettävä toimenpiteitä, jotka voivat vaikuttaa vahingollisesti tai haitallisesti luontoon tai sen tasapainoon.”

 

Miten keskustan ajama kalastuspolitiikka istuu Suomen kalastuslain henkeen? Jokainen tietää vastauksen: ei mitenkään.

 

Kepu ei koskaan petä. 

 

 

 

jasperpaakkonen

Kala-aktiivi Helsingistä
Blogin teemat:
- Suomen kalastuspolitiikka
- kestävä ja vastuullinen kalastus
- kalastusmatkailun kehittäminen
- uhanalaiset kalat
- myrkynvihreä / lohenverenpunainen vesivoima: vesivoiman ympäristövastuun päivittäminen tuhon aiheuttaja maksaa -periaatteen mukaiseksi. Turhat ja energiantuotannoltaan merkityksettömät padot purettava.
Twitter & Instagram: jasperpaakkonen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu