Suomen kalastuspolitiikka on rikki

 

Ystäväni Aku Louhimies kritisoi minua siitä, että kalapolitiikkaa koskevat kirjoitukseni ovat liian pitkiä. ”Kukaan ei nykyään jaksa lukea monen sivun mittaisia kannanottoja”, Aku jaksaa alleviivata.

Aku lienee varsin oikeassa, joten kirjoitan Suomen kalastuspolitiikan rappiotilaa käsittelevästä kannanotostani kaksi versiota. Lyhyempi on Akulle, ja kaikille lyhytpinnaisille, tai asiasta vain pintapuolisemmin kiinnostuneille.

Pidempi on heille, jotka haluavat ymmärtää tilanteen taustat, ja myös heille, jotka epäilevät kirjoitukseni totuuspohjaa.

 

VERSIO 1, Akun mieliksi:

Suomen kalastuspolitiikka on rikki. Suomi on kalastuksen kehitysmaa, ja kalakantojamme on hoidettu yksiselitteisen huonosti:

Vaelluskalamme ovat valtaosin uhanalaisessa tilassa.

Kotimainen kala on kalatiskeillä kallis, suoranainen luksusluokan tuote, johon harvalla on varaa.

Menetämme sekä omat että ulkomaiset kalastusmatkailijat naapurimaillemme, joissa hyvinhoidettujen kalakantojen perässä matkustavat turistit otetaan avosylein vastaan.

Uhanalaisilla kaloillamme ei ole lainsuojaa, vaan saimaannorppaa uhanalaisemman järvilohen tappamisesta maksetaan torilla palkkio: 30€/kilo. Harvinaisen ennätyskalan pyydystänyttä kalastajaa juhlitaan paikallislehdessä todellisena saamamiehenä.

Vapaa-ajankalastaja saa myydä saaliinsa, jolloin kylmäketjun pitävyydestä ja elintarviketurvallisuudesta, saati verojen maksamisesta ei ole minkäänlaista taetta.

Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa valtamerille tarkoitetuilla massiivisilla trooleilla saa pyytää myös sisävesillä.

Kaikesta tästä saamme kiittää erityisesti maaseutupuolueitamme, jotka ovat tehneet tinkimätöntä työtä kalakantojemme rappiotilan ylläpitämiseksi.

Tutkijat ovat asiasta yksimielisiä: kalastuspolitiikkamme on kestämätöntä. Päättäjämme eivät kuuntele tutkimustietoa, vaan vastustavat kaikkea positiivista kehitystä. Tilanteen on muututtava.

Olemme siitä hämmästyttävässä tilanteessa, että Maa- ja metsätalousministerinä on henkilö, jota kiinnostaa kalastusasiat, ja joka ottaa huomioon myös tutkijoiden näkemykset. Ministeri Orpon esitys uudeksi kalastuslaiksi ja -asetukseksi uhkaa kuitenkin tulla tyrmätyksi eduskunnassa.

Kalastukseen liittyvän päätöksenteon osalta järjestelmämme on hampaaton ja sanalla sanoen luokattoman huono.

Jasper Pääkkönen

 

VERSIO 2:

En ole ammatiltani kalatutkija. Pyrin toimimaan oikeiden ammattilaisten ja johtavien kala-asiantuntijoiden äänitorvena, jotta heidän lausuntonsa tulisivat kuulluksi.

Pohjaan yllä esittämät mielipiteeni parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon. Olen monesti huomannut, että vastapuoli pyrkii välttämään tutkimuksista puhumisen kokonaan, ja ohjaamaan keskustelun muualle. Yleensä mahdollisimman populistisiin argumentteihin.

Tästä syystä haluan avata kalastuslakia käsittelevää kirjoitustani paremmin niille, joita aihe kiinnostaa, ja jotka haluavat ymmärtää, miksi väitän Suomen olevan kalastuksen kehitysmaa.

Eduskunta käsittelee parhaillaan vuositolkulla valmisteilla ollutta kalastuslain kokonaisuudistusta. Aivan helppoa se ei vaikuta olevan, sillä ministeri Petteri Orpon lakiesitys on kohdannut raivokasta vastustusta useamman puolueen riveistä – myös Orpon omasta puolueesta kokoomuksesta.

Mikä lakiuudistuksessa kiristää? Mikä on nykytilanne, ja miksi sitä halutaan muuttaa?

Kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen on kirjoittanut kalastuslain perusteista näin: ”Luonnonvarojen kestävän käytön periaate on kirjattu Suomen kalastuslakiin. Sen ensimmäisen pykälän mukaan kalastusta harjoitettaessa on pyrittävä vesialueiden mahdollisimman suureen pysyvään tuottavuuteen. Laissa mainitaan myös, että on vältettävä toimenpiteitä, jotka voivat vaikuttaa vahingollisesti tai haitallisesti luontoon tai sen tasapainoon.”

Jokainen asiaan perehtynyt tietää, että nykylain voimassaoloaikana on näissä pyrkimyksissä epäonnistuttu surkeasti. ”Kestävää käyttöä” tai ”pysyvää tuottavuutta” ei ole se, että suuri osa vaelluskalakannoistamme on uhanalaisessa tilassa, jotkut jopa sukupuuton partaalla. Tai se, että kuhat pyydetään ennen ensimmäistä kutukertaa.

Jokainen ymmärtää, että jos kalojen ei anneta lisääntyä, ne eivät myöskään lisäänny. Välillä kuitenkin huomaan, että yksi ryhmä ei tätä ymmärrä: MTK-kytköksen omaavat kansanedustajat.

Kalastuslain uudistuksen tavoite on MMM:n sivujen mukaan ”edistää kalojen luonnonvaraista lisääntymistä sekä luoda uusi, tietoon perustuva säätelyjärjestelmä kalavarojen kestävälle käytölle ja hoidolle."

Näitä tavoitteita mahdollistavia toimenpiteitä on vastustettu erityisesti keskustan ja perussuomalaisten riveistä, mutta myös kokoomuksen ”MTK-siiven” toimesta.

Kuka haluaa olla niin lyhytnäköinen, että haluaisi vastustaa ”kalojen luonnonvaraisen lisääntymisen edistämistä” tai ”kalavarojen kestävää käyttöä ja hoitoa”?

Ei kukaan? Väärin. Ministeri Orpo on jo nyt joutunut lieventämään lakiesityksen suojelutoimia, sillä laki on uhattu kaataa, ellei suojelutoimia vesitetä. 

Turun Sanomat kirjoittaa 14.2. "Keskusta on uhannut jumittaa lain maa- ja metsätalousvaliokuntaan, ellei saa tahtoaan läpi. Orpo paheksuu sitä, että valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk) ryhtyi julkisesti jarruttamaan lakia jo ennen valiokunnan asiantuntijakuulemisvaihetta."

Muun muassa lakiesityksestä löytyvä verkkojen maksimimäärä kasvoi kuin varkain, Orpon alkuperäisestä vakuutteluista huolimatta, neljästä kahdeksaan verkkoon. Siis 240 metriin verkkoja venekuntaa kohden. Tämä siitäkin huolimatta, että vapaa-ajankalastajien oma keskusjärjestö vaati tuplasti tiukempaa verkkorajoitusta, ja siitä, että rajoitus koskee ainoastaan vapaa-ajankalastajia. Jos vapaa-ajankalastajat itse vaativat itselleen tiukempia rajoituksia, niin kuka niitä vastustaa?

Vastaukseni on: selkärangattomat, ääniensä puolesta pelkäävät kansanedustajat.

 

Kalastuslain kokonaisuudistus on valtava asiakokonaisuus. Minulta kysytään jatkuvasti mitä siitä tulisi ajatella, joten pyrin erittelemään Suomen kalastuspolitiikan tärkeimpiä ongelmia mahdollisimman lyhyiksi tietoiskuiksi.

 

 

Kuha ja miksi sen alamittaa tulisi nostaa ja verkkopyyntiä järkeistää:

Kuhan kalastus ja kuhakantojen hoito on saanut osakseen yllättävää vastustusta siitäkin huolimatta, että kalatutkijat ovat kuhan kalastusta koskevista ongelmista yksimielisiä.

Yle otsikoi aiheesta taannoin näin: "Tiedemies: Kuhan alamitan nosto toisi Saaristomerelle Pietarin kalansaaliita”.

Uutisessa Ylen haastattelema professori Lehtonen kertoo, että kuhaa kalastetaan aivan liian tiheillä verkoilla, jolloin kuhan lisääntymispotentiaali jää hyödyntämättä. Lehtonen toteaa, että kuhan alamittaa kannattaisi kasvattaa yli 40 senttimetriin, ja kertoo esimerkin Ruotsista, jossa alamitan nosto 45 senttiin kolminkertaisti kuhasaaliit muutamassa vuodessa.

http://yle.fi/uutiset/tiedemies_kuhan_alamitan_nosto_toisi_saaristomerelle_pietarin_kalansaaliita/6535604

 

Lehtosen lausunto sai tänään jykevää tutkimustietoa taakseen kuin tilauksesta. Saaristomerellä tutkittiin yli vuosikymmenen ajan kuhakantojen kehitystä ja tutkimuksen tulos julkaistiin tänä aamuna. Verkkokalastus, väärät alamitat sekä ylämitan puute ovat aiheuttaneet niin merkittäviä muutoksia kuhakantaan, että kukaan poliitikko ei voi inttää näitä faktoja vastaan:

”Tutkituissa Saaristomeren kuhan vuosiluokissa (1993–2006 ) sukukypsyyskoko on pienentynyt 1–3 prosenttia vuodessa. Esimerkiksi viisivuotiaiden naaraiden sukukypsyyskoko on pienentynyt tutkitulla ajanjaksolla noin 38 sentistä 29 senttiin. Nelivuotiailla koirailla muutos oli 33 sentistä 25 senttiin.”

Luken ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selventävät tiedotteessaan, että iso osa kuhasaaliista pyydetään verkoilla, jotka verottavat alamittaisiakin kuhia. Vääränlainen kalastuksen järjestely on jo 13 vuoden aikana merkittävästi vääristänyt kuhakannan rakennetta ja perimää.

https://www.sttinfo.fi/release?releaseId=23889970

 

Tutkijat esittävät lääkkeeksi kalastuspaineen vähentämistä ja kuhan pyyntikoon suurentamista (lue: verkkorajoituksia ja alamitan nostoa), jotta suuremmat yksilöt ehtisivät kutea. Myös ylämitan merkitystä korostetaan, sillä suurimmat yksilöt ovat lisääntymisen kannalta kaikista tärkeimpiä. Tämä kuulostaa selkeältä, järkevältä ja ymmärrettävältä toimenpiteeltä, mutta siitä huolimatta toimenpiteitä vastustetaan. Ministeri Orpo on jo joutunut lieventämään kuhan pyyntiä koskevia pykäliä esityksestään.

Kalakantojen kasvamisesta ja vahvistumisesta hyötyisivät kaikki: vapakalastajat, ammattikalastajat, matkailuyrittäjät ja tavallinen kuluttaja. Erityisesti vahvoista kalakannoista hyötyisi maaseutu. Tämä on mielestäni niin itsestäänselvä asia, että en voi olla raivostumatta ajatellessani kansanedustajia ja puolueita, jotka tätä kehitystä vastustavat.

 

 

Verkkokalastus ja miksi sitä tulisi rajoittaa:

Suomi on käytännössä ainoa sivistysvaltio, jossa kuka tahansa saa vetää verkot vesille. Muualla verkkokalastus on joko kokonaan kielletty tai sitä säädellään voimakkaasti.

Lakiuudistuksen alkuperäinen esitys verkkojen maksimimäärälle oli neljä verkkoa venekuntaa kohden. Määrä kuitenkin yllättäen tuplaantui kahdeksaan, ja verkkomäärää yritetään yhä käsittääkseni raivokkaasti hilata ylöspäin lähinnä tiettyjen maaseudun kansanedustajien toimesta.

Kompromissina esitetty 240 metriä verkkoja on kuitenkin niin valtava verkkojata, että jos sillä ei saa oman kodin tarpeisiin ruokakalaa, niin selitys on selvä: kyseisen vesistön kalakannat ovat surkeassa tilassa.

Tiedän, että verkkopyynnin rajoituksista puhuttaessa ollaan tulenaran aiheen parissa. Pyrin selventämään asian taustoja mahdollisimman ymmärrettävästi.

Rajoittamatonta verkkokalastusta perustellaan usein argumentilla ”se on perinnekalastusmuoto, jota on aina saanut harjoittaa, ja kukaan ei kehäkolmosen sisältä tule meille kertomaan, miten saamme kalamme kalastaa”. Tai tällä: ”Kalat eivät kalastamalla lopu”.

Nykyisenkaltainen, tappavan tehokkailla nylon-verkoilla tapahtuva kalastus ei kuitenkaan ole mitään perinnekalastusta, vaan vasta 60-luvulla keksitty pyyntimuoto. Mutta se ei ole merkittävää tässä keskustelussa, vaan se, mitä kalakannoille tapahtuu, kun niitä pyydetään liian tehokkaasti.

Vapaa-ajankalastajista vain 27% käyttää verkkoja, mutta niillä pyydetään suurin osa saaliista. Jos kalastukseen halutaan toimivia rajoituksia edistämään kalakantojen tilaa tulee tehokkainta pyyntimuotoa rajoittaa.

 

Lapin Kansan julkaisemalla Onko verkkopyynti Suomen kalavesien syöpä? -Youtube-videolla Rktl:n erikoistutkija Teuvo Niva toteaa: "Meidän uhanalaiset lajit, kuten järvitaimen, järvilohi, nieriä, ja jopa saimaannorppa; näiden kaikkien ongelmat kiertyy saman asian ympärille, jonka nimi on verkko. Ongelma on se, että verkkoilla pyydetään syönnöksellä olevat kalat keskenkasvuisena pois, jolloin kutukaloja ei jää ollenkaan." (https://www.youtube.com/watch?v=Lago7vl4JGU)

Saman lehden kalastuslain kokonaisuudistusta käsittelevässä artikkelissa Niva jatkaa:
"Kun tekeillä on kalastuslain kokonaisuudistus, päättäjillä pitäisi olla kokonaisnäkemys. Valitettavasti sitä ei ole. Pitkän tähtäimen tavoitteen sijaan lakiluonnoksessa keskitytään parsimaan pieniä epäkohtia äänestäjiä suututtamatta. Lääkkeet uhanalaisten kantojen kohentamiseksi ovat niin kovia, ettei päättäjillä ole kanttia ottaa niitä käyttöön.

Verkko on valikoiva ja tappava pyydys, se poimii arvokkaimman kalan ja jättää kaiken muun. Verkkopyynti on sama kuin metsästä hakattaisiin aina vain paras tukkipuu hoitamatta ikinä taimikoita tai vesakoita. Eikä tämä ole kielikuva, vaan tosiasia."

 

Suorapuheisen Nivan lausuntoihin on helppo yhtyä. Ymmärrätte pian paremmin, miksi.

 

 

Verkkokalastus ja uhanalainen taimen:

Suomen taimenkannoista järvitaimen on luokiteltu Lapin eteläpuolella erittäin uhanalaiseksi. Meritaimenen luokitus on äärimmäisen uhanalainen, siis yhden pykälän päässä sukupuutosta. Vaeltavat taimenkannat ovat sodan jälkeen tuhottu vesivoimarakentamisella, mutta viime vuosikymmenien aikana taimenten uhanalaisuudesta on huolehdittu etenkin verkkopyynnillä. Merkittävä osa verkkoihin jäävistä taimenista pyydetään vapaa-ajankalastajien toimesta.

Kymijoen vesistöalueella toteutetun laajamittaisen tutkimuksen mukaan taimenen elinkierto ei toimi nykyisellä kalastuskulttuurilla: valtaosa Kymijoen vesistön villeistä järvitaimenista kalastetaan ennen ensimmäistä kutukertaa.

Ylen tutkimusta käsittelevä uutinen kertoo karua kieltään: tutkimuksen aikana merkityistä 6000 taimenesta ainoastaan yhdestä taimenesta saatiin havainto järvivaelluksen jälkeen.

http://yle.fi/uutiset/nuori_taimen_ei_ehdi_edes_kutea_ennen_paatymistaan_pataan/7489629

 

Etelä-Savon ELY-keskuksen toteuttamassa kestävän kalastuksen toimintasuunnitelmassa kerrotaan, että Pohjois-Karjalassa vuosina 2008-2011 tehtyjen tutkimusten mukaan jopa 95% istutetuista taimenista kalastetaan alamittaisena ensimmäisen kahden vuoden aikana. Suunnitelmassa todetaan näin: ”Kun otetaan huomioon vaelluskalojen kasvupotentiaali ja luonnonkantojen elvyttäminen, ei kyseisillä kalastuskuolevuuksilla voida harjoittaa tuottavaa istutustoimintaa, kestävää kalastusta tai luontaisten kantojen elvyttämistä."

Lienee selvää, että taimenkantamme eivät koskaan tule elpymään, jos verkkokalastusta jatketaan nykyisellä tavalla. Taimenkantojemme epäonneksi moni kalapolitiikkaan vaikuttava taho on tiiviisti kytköksissä kalankasvatus- ja istutusteollisuuteen. Uhanalaiset kalakannat ovat helvetin hyvää bisnestä, sillä kalojen loppuessa rantaan taimenlastissa karauttavalle tankkiautolle on aina tilausta.

 

 

Sukupuuton partaalla oleva järvilohi:

Kuten aiemmin mainitsin, Saimaan järvilohi on uhanalaisempi eläinlaji kuin saimaannorppa. Järvilohen suojelua ei kuitenkaan kukaan – varsinkaan maaseudun kansanedustajat – tunnu ottavan tosissaan.

Lainaus Järvilohi.fi-sivustolta kertoo järviloheen kohdistuvasta pyyntipaineesta: "Carlin-merkintöjen perusteella vain 0,04% syönnökselle lähteneistä järvilohen vaelluspoikasistukkaista selviää sukukypsään ikään."

2500 vaelluspoikasta tuottaa Saimaalla siis yhden ainoan kudulle nousevan kalan. Suhde on kymmeniä kertoja huonompi kuin keskivertolohijoella. Vertailun vuoksi: Ruotsin Vänerniin laskevan Klarälvenin smolteista 3,5-10% selviää järvisyönnökseltä hengissä, eli Vänernillä lohi pysyy hengissä monta sataa kertaa kertaa todennäköisemmin kuin Saimaalla. Moni arvannee, että Vänernillä verkkokalastusrajoitukset ovat monin verroin tiukemmat, kuin Saimaalla.

"Nyt eletään aikoja, jolloin ratkaistaan järvilohen lopullinen kohtalo. Haluammeko säilyttää lajin vai lyömmekö hanskat naulaan ja annamme sen painua unholaan? Vetoan kaikkiin osapuoliin, että yrittäisimme vielä todenteolla", kommentoi järvilohen tilannetta projektipäällikkö Mirko Laakkonen Saimaan lohikalat -hankkeesta.

https://www.ely-keskus.fi/web/ely/-/aarimmaisen-uhanalaisen-jarvilohen-tilanne-on-katastrofaalinen-pohjois-karjalan-ely-keskus-#.VDQkdGIayK1

 

 

Ylämittojen merkityksestä ja kalastusmatkailun hukatusta potentiaalista:

Maa- ja metsätalousministeriön esityksessä uudeksi kalastusasetukseksi yhtenä kalakantojen suojelutoimenpiteenä oli mainittu kalojen ylämitat. Mutta auta armias, tämähän ei vastapuolelle käynyt, ja ylämitat katosivat seuraavasta asetusluonnoksesta jäljettömiin.

 

Metsähallituksen viime vuonna tekemässä tutkimuksessa selvisi, että suomalaiset kalastajat kaipaavat suurkalakohteita. ”Tuhansien järvien maasta ei löydy kalastajien kaipaamia unelmakohteita, paljastaa laaja kalastajakysely. Kalastajat haluaisivat pyytää esimerkiksi enemmän suurkuhaa, -haukea tai -ahventa.”, kirjoittaa Metsähallitus tiedotteessaan. ”Suomi on tunnetusti tuhansien järvien maa. On yllättävää huomata, että innokkaimmat kalastajat lähtevät jopa ulkomaille pyytämään kalalajeja, joita meiltäkin löytyy”, kalastuksen vs. ylitarkastaja Kari Sarajärvi Metsähallituksesta sanoo. (http://www.eraluvat.fi/ajankohtaista/ajankohtaista/uutiset/kalastajat-ka…)

 

Asia, joka hämmästyttää itseäni kenties eniten, on maaseutupuolueiden täydellinen haluttomuus ajaa kalakysymyksessä maaseudun todellista etua. Miksi kukaan maaseudun asiaa ajava haluaisi jarruttaa matkailun kehittymistä ja syrjäseutujen elävöittämistä? Onko kyse taas kerran siitä, että äänekkään äänestäjän ”meidän kalojahan ei kukaan perkeleen turisti saa tulla viemään” -tyyppinen yhteydenotto saa pasmat sekaisin, eikä oikeita päätöksiä uskalleta tehdä?

Metsähallituksen tiedote jatkaa: ”Nykyisin kalastus on edullista, mutta suurten saaliskalojen todennäköisyys on pieni. Suuria kaloja havittelevat saattavat matkustaa ulkomaille unelmasaaliinsa perässä. Kalastajat olisivat valmiita maksamaan enemmän luvista, jos Suomen sisävesiltä löytyisi paikkoja, joissa olisi paremmat mahdollisuudet suuriin kaloihin. Kohteet olisivat kalastusmatkailun kannalta vetovoimaisia vesiä.”. Niinpä niin.

Toimillaan keskusta ryöstää kehittämismahdollisuudet nimenomaan maaseudulta, kun kotimaassa ei ole houkuttelevia suurkalakohteita, eikä niitä nykymenolla saadakaan. Suomalaiset matkustavat sankoin joukoin ulkomaille kalastamaan lohikalojen lisäksi jopa haukea, kuhaa ja ahventa, kun kaiken järjen mukaan Suomen pitäisi olla kalastusmatkailun kärkikohteita maailmassa. On täysin absurdia, että hauen perässä matkustetaan Ruotsiin, Saksaan ja jopa Tanskaan, eikä toisin päin. Tanskasta kuultiin muuten tänään uutinen maan uudesta haukiennätyksestä, vapavälinein saadusta 21,1kg jättikalasta.

 

Maa- ja metsätalousministeriö on tähän asti ollut haluton tekemään laajamittaista tutkimusta virkistyskalastuksen kansantaloudellisista vaikutuksista. Viime vuonna Helsingissä järjestetyssä kalastusseminaarissa sain kateellisena kuunnella muiden länsimaiden kala-asiantuntijoiden esitelmiä siitä, kuinka monta sataa miljoonaa euroa kalastusmatkailun arvo missäkin oli. Näitä lukuja käytetään päätöksenteon pohjana kala-asioissa.

Kun tuli Suomen puhujien vuoro, ei vastaavia lukuja voitu esitellä, sillä vastaavia tutkimuksia ei meillä tehdä. Ruotsissa virkistyskalastuksen kansantaloudellinen arvo on kuusi miljardia kruunua. Se on luku, jota ei voi väheksyä.

Uskon, että MMM ei ole halunnut teettää laajempaa tutkimusta aiheesta, sillä luvut eivät valehtele: jos kalastusmatkailun merkittävä kansantaloudellinen arvo todistetaan, on kalastuspolitiikan pakko muuttua. Ja perinteisesti keskustavetoisessa ja konservatiivisessa ministeriössähän tämä ei käy päinsä.

Heitänkin haasteen Petteri Orpolle: yrittäjäpuolueen ministerinä voisit laittaa alulle tutkimuksen, jossa selvitetään virkistyskalastuksen todellinen arvo taloudellemme. Näin toimitaan kaikkialla muualla, joten miksei meilläkin. Ehdit varmasti laittaa tutkimuksen alulle ennen ministerikautesi päättymistä.

 

Hauki ja miksi sitä ei haluta suojella:

Viittasin edellisessä kappaleessani hauenkalastuksen mahdollisuuksiin. Kalastuslain uudistuksen yhteydessä on keskusteltu myös hauen suojelusta, joka mahdollistaisi haukimatkailun kehittämisen ympäri Suomen. Keskustan riveistä tätäkin on vastustettu. Etenkin Lapissa hauenkalastuksen rajoitukset ovat kuulemma täysin naurettava ajatus. 

Ruotsin Lapissa olen törmännyt moneen kalastusmatkailuyritykseen ja -kohteeseen, jotka ovat keskittyneet tarjoamaan haukielämyksiä keski-eurooppalaisille kalastusmatkailijoille. Tästä saadaan Suomessa toistaiseksi vain haaveilla, koska hauenkalastuksen rajoittaminen on eräänkin keskustan kansanedustajan mukaan lakiesityksen "pahin ja älyttömin" osa.

Tämä Karjalainen-lehden keskustelupalstalla julkaistu Heikki Saukkosen kommentti kertoo Suomen haukikulttuurista paljon: "Minä tein aikoinaan päätöksen, että yli kymmenkiloiset hauet ripustan mäännyn oksaan ja alle kymmenkiloiset pilkon kirveellä pienemmiksi ja säilön kompostiin turpeeseen, jolloin saan hyvää puutarhamultaa ja nopeasti. Yhtään haukea en käytä ravinnoksi."

Niinpä niin.

 

Vapaa-ajankalastajien oikeudesta myydä saalistaan:

Muutamien puolueiden riveistä on vastustettu vapaa-ajankalastajien saaliinmyyntioikeuden rajoittamista. Kannanotoista on käynyt selväksi, että vapaa-ajankalastajan tulisi saada pyytää ja myydä saalistaan, mielellään rajoittamattomia määriä. Näkyvimmin tätä mieltä on ollut keskusta.

Tämä on muistini mukaan ensimmäinen kerta, kun keskusta pyllistää ammattikalastajille. Suomen Ammattikalastajalitto on esittänyt yksiselitteisen kannanoton, jossa vaaditaan kalan myynnin sallimista ainoastaan ammattilaisille. Samaa vaatii muuten myös vapaa-ajankalastajien oma liitto.

 

Tyydyn toteamaan, että tässä keskustan ja muutaman muun tahon vaatimuksessa on kaksi perustavanlaatuista ongelmaa. Ammattikalastaja joutuu ilmoittamaan saaliinsa, ja maksamaan siitä verot. Ammattikalastaja joutuu myös huolehtimaan elintarviketurvallisuudesta, eli kylmäketjun pitävyydestä – siis siitä, että kuluttaja voi kalatiskillä tai ravintolassa olla varma, että herkästi pilaantuva kala ei ole seissyt paria tuntia auringossa auton peräkontissa matkalla soutuveneeltä kaupan lastauslaiturille, vaan että se on varmasti tuoretta. Vapaa-ajankalastajien kohdalla näiden yllämainittujen seikkojen valvominen on käytännössä täysin mahdotonta. Tätä keskusta ei luonnollisesti tuo kannanotoissaan esiin.

Ammattikalastajaksi voi ilmoittautua kuka vaan, ja kaiken lisäksi todella helposti. Nähdäkseni myyntirajoitusta vastustavat tahot kampanjoivat siis vain ja ainoastaan heikomman elintarviketurvallisuuden sekä harmaan talouden puolesta.

Kotitarvekalastaja pyytää saalista nimensä mukaisesti oman kotinsa tarpeisiin. Ei myyntiin. Jos saaliinsa haluaa myydä, niin ammattikalastajaksi ryhtyminen on muutaman minuutin työn takana.

 

 

LOPPUYHTEENVETO

Oheiset kuvat toimivat mielestäni riittävänä yhteenvetona, mutta totean, että jos kalastuslakia ja -asetusta ei saada tämän kauden aikana vietyä läpi, lienee selvää, että seuraavalla kaudella lain valmistelu aloitetaan hyvin erilaisista lähtökohdista. Tämä olisi katastrofi kalakannoillemme ja kalastuskulttuurillemme.

Toivon, että ministeri Petteri Orpo ei ole joutunut uhraamaan valmistelemaansa kalastusasetusta lakiuudistuksen läpiviennin yhteydessä. Pahoin kuitenkin pelkään, että kepu ja muut kestämättömän ryöstökalastuksen kannattajat ovat saaneet vesitettyä asetuksen lopullisesti. Mutta onko meillä siihen nykyisessä taloustilanteessa varaa? En oleta, että keskustaa kiinnostaisi vesiluontomme kestävä käyttö ja sen kehittäminen, mutta kysyä sopii: eivätkö kalastusmatkailijoiden eurot kelpaa kepulle? 

Suomen talous kaipaa kipeästi kasvua. Kalastus ja kalavarojen kestävä käyttö on yksi aivan realistinen ja kustannustehokas kasvun veturi. Ei toki suurimmasta päästä, mutta mahdollisuudet ovat silti niin merkittävät, ettei kalastusta ja sen potentiaalia voi sivuuttaa merkityksettömänä lusikkana sopassa.

 

Jasper Pääkkönen

jasperpaakkonen

Kala-aktiivi Helsingistä
Blogin teemat:
- Suomen kalastuspolitiikka
- kestävä ja vastuullinen kalastus
- kalastusmatkailun kehittäminen
- uhanalaiset kalat
- myrkynvihreä / lohenverenpunainen vesivoima: vesivoiman ympäristövastuun päivittäminen tuhon aiheuttaja maksaa -periaatteen mukaiseksi. Turhat ja energiantuotannoltaan merkityksettömät padot purettava.
Twitter & Instagram: jasperpaakkonen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu